Teemat
Koulutuksen ja opetuksen puolesta
Kuntavaalit ovat ennen muuta opetus- ja koulutusalan vaalit. Oulun seutu on yksi Euroopan nuorimmista kaupungeista, ja yliopiston ja korkeakoulujen vuoksi nuoria koulutettuja on paljon. Tasokkaat opiskelu- ja harrastusmahdollisuudet ovat tärkeä vetovoimatekijä, kun lapsiperheet valitsevat asuinpaikkansa. Paras perusta vahvistaa perheiden uskoa tulevaisuuteen on laadukas perusopetus ja varhaiskasvatus.
Tulevalla valtuustokaudella arvioidaan, kuinka rahat riittävät lähikoulujen säilyttämiseen. Perusopetusikäisiä tulee olemaan Oulussa noin 3800 nykyistä vähemmän vuonna 2034. Asia herättää tunteita, mutta ratkaisut pitää tehdä harkiten ja tiedolla johtaen.
Koulutus on kannattava investointi tulevaisuuden kannalta: muuten meillä ei ole kyvykkyyttä kilpailla kansainvälisesti. Korkeakoulutuksen vision 2030 mukaisesti korkeakoulutettujen osuus tulee Suomessa nostaa 50 prosenttiin. Oulun seudulla on hyvät kasvun mahdollisuudet, mutta kehitykseen tarvitaan osaajia ja positiivista henkeä. Uuden nousun saavat aikaan uudet ihmiset yhdessä kokeneitten ja osaavien tekijöiden kanssa. Tavoitteiden saavuttamiseksi kivijalan - perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen - tulee olla kunnossa.
Yritteliäisyydestä elinvoimaa
Yritteliäisyys ja työpaikat ovat alueen elinvoiman kulmakivi. Jos yrityksillä menee hyvin, alueella on tuottavia työpaikkoja, ja myös palveluja tarvitaan. Yksi teollinen työpaikka tuo mukanaan monta muuta. Yritykselle tulee taata kaupungissa hyvät toimintaedellytykset, missä kaavoituksella, luvituksella ja infralla - rahoituksen lisäksi - on suuri merkitys. On tärkeää, että yrittäjät kokevat kotikaupunkinsa yritysmyönteiseksi ja ilmapiirin kannustavaksi.
Kaikista ei silti tarvitse olla yrittäjiksi. Elämässä, opinnoissa ja kaikessa työssä sisäisestä yrittäjyydestä on hyötyä, Motivaatiota ja kipinää tarvitaan, mutta myös lujuutta ja resilienssiä. Tätä asennetta voidaan opettaa perheissä jo kotona.
Ratkaisukeskeistä vuorovaikutusta päätöksentekoon
Oulun kaupungin päätöksentekoa ja asioiden hoitoa on moitittu viime aikoina paljon, mikä heikentää kaupungin mainetta suotta. Kaupunki on kuitenkin pohjoisen Euroopan suurin kaupunki, jonka väestö on korkeasti koulutettua ja nuorta. Luonto on kaunis, ja ihmisillä on hyvät harrastusmahdollisuudet ja palvelut. Viestinnän ja vuorovaikutustaitojen opettajana haluankin uskoa Martti Ahtisaarta mukaillen: kaikkiin ristiriitatilanteisiin löytyy ratkaisu, jos tahtoa on.
Kaupunkilaiset tarvitsevat paikkoja ja tilanteita, joissa kohdata kuntapäättäjiä muulloinkin kuin vaalien alla. Yhteisistä asioista olisi hyvä keskustella kouluissa, turuilla ja toreilla avoimesti ja matalalla kynnyksellä. Näin asukkaita voidaan kuunnella ja osallistaa päätöksentekoon entistä paremmin.
Toivonkin kaupunkiin lisää positiivista tulevaisuudenuskoa sekä osallistavaa, rakentavaa keskustelua päätöksentekijöiden ja kaupunkilaisten kesken.
