Pitovoimaa Ouluun – mikä saa ihmiset pysymään kaupungissa?

2.4.2025

Oulu on nostanut vetovoimaansa vuoden aikana kolmanneksi Suomen houkuttelevimpien kaupunkien joukossa, eli yhden pykälän ylöspäin. Tämä käy ilmi tänään julkistetusta T-Median tutkimuksesta (Turvallisena ja viihtyisänä koettu Kuopio nosti vetovoimaansa eniten – Tampereen suosio jatkuu – T-Media). Edellä ovat vain Tampere ja Kuopio, ja samaa kolmatta sijaa jakaa Jyväskylä.

Ilouutinen ei tule yllätyksenä niille, jotka nauttivat päivittäin nauttivat kauniista kaupunkiluonnosta, hyvistä liikuntamahdollisuuksista tai loistavasta pyörätieverkostosta. Myös opiskelumahdollisuudet kaupungissa ovat hyvät, ja asuntojen hintataso muihin suuriin kaupunkeihin verrattuna kohtuullinen.  Myös Oulun yliopistolla on suuri merkitys vetovoiman kasvattajana.

Pitovoiman suhteen tilanne on kuitenkin hieman heikompi, ja sijoitus on vasta seitsemäs. Vaikka muiden kaupunkien asukkaat pitävät Oulua sijainniltaan hyvänä ja houkuttelevana kaupunkina, oululaisia huolestuttaa etenkin turvallisuus. Tämä johtunee paitsi yleisestä maailmantilanteesta, myös paljon julkisuudessa olleista väkivallanteoista vuoden aikana. Lisäksi ihmiset kokevat elinkustannusten nousseen.

Jotta pitovoima säilyy, tarvitaan jatkossakin ajanmukaisia ja houkuttelevia liikuntapalveluita, toimiva asemarakennus ja mahdollisuudet suuren mittaluokan tapahtumia ja konsertteja lähellä liikenneyhteyksiä. Onneksi näitä panostuksia tulevaisuuteen on jo tulossa, sillä Oulun kaupunki investoi erilaisiin hankkeisiin seuraavan kolmen vuoden aikana noin 600 miljoonaa euroa. Näitä kehityskohteita ovat museo- ja tiedekeskus, Raksilan vesiliikuntakeskus sekä asemarakennus ja elämysareena sekä muutamat kouluhankkeet.

Muuttoluvut ovat tällä hetkellä hyvät, sillä vaikka syntyvyys laskee, uusia kaupunkilaisia tulee vuosittain muuttajien myötä opiskelemaan ja töihin. Vuonna 2023 muuttajia oli 3000, viime vuonna 1500. Nyt tarvitaan pitovoimaa ja kaupunkikehitystä, jotta elinvoima säilyy. Myös turvallisuudesta on huolehdittava.

 

LÄHTEET

Kaleva 2.4.2025. Oulu nousi kolmospaikalle vetovoimatutkimuksessa. Saatavissa: Oulu nousi kolmospaikalle vetovoimatutkimuksessa – Oulussa asuvat eri mieltä | Kaleva

T-Media 2.4.2025. Turvallisena ja viihtyisänä koettu Kuopio nosti vetovoimaansa eniten – Tampereen suosio jatkuu. Saatavissa: Turvallisena ja viihtyisänä koettu Kuopio nosti vetovoimaansa eniten – Tampereen suosio jatkuu – T-Media